Kissanäyttelyissä on käyty viimeksi vuosi sitten, joten jännitimme kovasti, miten meidän pojan siellä tulisi käymään. Kastroitujen luokassa ensimmäistä kertaa, ja ei nuo pojan merkit ole niin hienot, että vatsanpohjassa hieman kivisteli jännityksestä.


DSCN0985.jpg

Asterix ei ollut moksiskaan häkissä, odottavan aika taitaa olla ihan yhtä pitkä niin häkin ulkopuolella kuin sisälläkin. Mutta viimein päästiin arvosteltavaksi. Tuomarina oli ranskalainen Yan Roca-Folch. Ja ennen kuin tajusin oikein itsekään missä tässä oikein mennään, meidät ilmoitettiin tuomarin parhaaksi valinnaksi paneeliin!!!! Yllätys oli suuri, mutta aivan ihana sellainen. Jo yksistään pääsy parhaiden joukkoon on niin suuri saavutus meille, ettei  pettymys ollut ollenkaan paha, kun loppukisan voiton veikin joku muu. Olimme niin ylpeitä poikamme menestyksestä.

DSCN0988.jpg
Paneelissa, etualalla Asterix ja valkopaitainen tuomari Yan Roca-Folch.

DSCN0990.jpg
Melkein voittaja ja voittajan merkit.